Toimitusjohtaja

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, joka hoitaa konsernin liiketoimintaa ja hallintoa lain, Telesten yhtiöjärjestyksen sekä hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.  

Toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot on tarkemmin määritelty kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa, jonka hallitus on hyväksynyt. Toimitusjohtaja ei ole Telesten hallituksen jäsen. Toimitusjohtajan tukena konsernin johtamisessa on johtoryhmä. 

Toimitusjohtajan palkasta, palkkioista ja muista etuisuuksista päättää yhtiön hallitus.

Telesten uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin 1.1.2022 alkaen Esa Harju, s. 1967, DI. Toimitusjohtaja Esa Harjun vastuut ja rooli yhtiössä sekä hallituksessa ovat samat kuin edellisellä toimitusjohtajalla. 

Johtoryhmä

Konsernin johtoryhmään kuului 31.12.2021 seitsemän henkilöä mukaan lukien toimitusjohtaja, jolle johtoryhmän jäsenet raportoivat. Johtoryhmän jäsenet ovat Telesten liiketoimintayksiköiden ja konsernitoimintojen johtajia. Tytäryhtiöt toimivat liiketoimintayksiköiden osina. Toimitusjohtaja toimii Telesten johtoryhmän puheenjohtajana ja raportoi hallitukselle. Johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa.

Johtoryhmä käsittelee yhtiön johtamisen kannalta keskeiset asiat, kuten strategiaan, budjetointiin, osavuosikatsauksiin ja yrityskauppoihin liittyvät asiat sekä valmistelee investoinnit, jotka hallitus hyväksyy. Johtoryhmä kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa ja muutoin tarpeen vaatiessa.

Päivitetty 2022